* * * * *
Pientä muutakin niinsanottua yhtä ja toista tapahtui jo tämän pitkän naimamatkan varrella. Poika nimittäin ikävöi jo kotijärvensä Loitimon rannoille. Uutta onkeansa hän tietysti halusi siellä koettaa työssä ja näyttää sitä toisille pojille. Ei siis ihme, että hän siellä ukon kintereillä yhä polkiessaan oli jo alkanut hiljakseen jurnitella. Hieman äreä hän siis oli, kun ukko hänelle selitteli naima-asian ongelmia.
Mutta ahkerasti vain piti ukko puhetta vireillä näistä miehelle niin tärkeistä asioista. Nytkin hän taas selitteli:
"Mutta vieläkin minä tässä ajattelen, jotta on se todellakin ihmeellinen asia … tää naima-asia… Niin jotta kun sitä vaan ei ilman akkaa tule toimeen!"
Hetken kuunteli sitä äreä poika, mutta kun ukko yhä vain jatkoi ja oudosteli, niin ärähti jo pikku mies vihaisen, ynseän:
"Tuleepas toimeen!"
Ukko mietti.
"Ka… Tulee kuka tulee!" arveli hän lopuksi, mutta väitti:
"Mutta tavallinen mies ei tule ilman sitä toimeen."
Mutta poika vain jurasi salaisuudessa Loitimoansa ja oli siis ynseä asialle. Sukeutui väittely. Ukon täytyi siinä asiansa puolustukseksi ottaa tuore esimerkki: