VII.
Kuten jo sanottu, pääsi Pekka kaupunkiin yhdellä ainoalla selkäsaunalla ja sekin ainoa oli vielä lievänpuoleinen. Ahkerasti etsi hän nyt jo Kaisaa ja niin oli hänkin siinä etsiessänsä osunut vaakaa ympäröivään markkinajoukkoon. Hän oli saanut selvän asiasta, punnituttanut itsensä.
"Yhdeksänkymmentä kiloa!" tokasi joku numeroiden tuntija.
"Ka", raapasi Pekka niskaansa, oli jo ikäänkuin koko vaa'an kaikista salaisuuksista perillä ja halutten näyttää muille viisaita, selitteli hän jo asiaa noille kuin asian tuntija konsanaankin:
"Ei tää mikään erikoinen ihme ole", selitteli hän jo siunaileville akoille jatkaen: "Tässä on ihan selvä peli: … Tuossa on vaan reikä rahaa varten ja muu meininki on siellä sisällä…"
* * * * *
Mutta nyt oli hän jo löytänytkin Kaisan ja lykki sen härkää takapuolesta, kuten äsken hänen isänsä oli tehnyt. Mulli olikin nyt kovin niskoitteleva. Pää väärällä, silmät muljollaan vain harasi vastaan ja tuskin jaksoi Kaisa nyhtää sitä jälessänsä, vaikka Pekka lykkäsi takaapäin täysin voimin.
Sillä vaakaa kohti he taas vaelsivat. Markkinaisia se Pekkakin tahtoi
Kaisullensa tarjota ja tämä vaakahan nyt oli ihan verestä.
* * * * *
Sitä markkina-hälyä! Koki Pekka toki siinä mullia peräpuolesta lykkiessään jo toimittaa sitäkin sydämensä asiaa. Hän puheli: