Suinailtiin. Ihmeteltiin taas maailman viisautta. Lopuksi ehdoitti
Pekka isällensä rutosti:
"No!… Mikäpäs siinä!… Niin jotta koeta punnituttaa, niin sittepehän on paino sitä myöten selvä!"
Mutta ei isä nyt. Omituinen esimaku siinä kiusasi. Hän esteli:
"Mitäpäs tästä minusta… Ei tää… tää leivästä laitettu punniten parane!"
Poikaansa hän sen sijaan kehoitti koettamaan.
"Että näkee ruojan konstit", selitteli hän kavalasti, suostutellen vuorostaan Pekkaa.
"No!" suostuikin se, lisäten:
"Eipähän tuossa mies kepene, jos ei jykenekään!"
Ja kaikki kuin ihan tosissaan. Hän nousi laudalle ja raha maksettiin.
"Yhdeksänkymmentä kiloa!" kuului joku tylsästi tokaisseen.