Mutta ei sitä osunut löytämään. Sen sijaan sattui ukko Sikanen itse tapaamaan Leskisen jo ennenkuin oli saanut viinasta oikeaa voimaa ja rohkeutta.
Ja oitis hän tietysti alkoi hakea riitaa. Ei sitä tosin näin selvin päin tahtonut löytää, mutta parastansa hän koki.
Koki ja löysikin. Onneksi oli näet Leskisen sika juur'ikään rypenyt katu-ravassa. Sen kupeesta aivan valui loka. Ukko hoksasi oitis asian, kiirehti sian rinnalle ja astui sen ohi niin taitavasti, että kengänvarsi rypeytyi sian kupeesta.
"Perhana!" ärähti hän silloin oitis Leskiselle ja jatkoi uhmaavana:
"Elä, kuule, astuta rapaista sikaasi ryvettämään toista ihmistä!"
"Hä-äh?" oudosteli Leskinen ja nyhti sian aivan viereensä. Ei hän aavistanutkaan, että tässä on nyt kilpakosija.
"Niin kyllä!" uhmaili Sikanen ja jo uhkaili:
"Tahi kun kutsun paikalle poliissit ja vallesmannit, niin se pitää nähdä, jotta tokko se naukuu!"
Mutta ynseäksi vain tekeytyi mahtava Leskinen.
"Mhyh!… Vai minun possu astuisi toisen jalalle!" halveksui hän, syyhäytti kertasen sikansa selkää ja jatkoi kuin ihmisten pahuutta surkutellen ja päivitellen: