Olla kökötettiin. Ukko alkoi taas ajatella rakkauttansa. Leskisestä se ajatusmeno lähti alkuun.
"Sillä sehän se on kaiken tämän aiheuttaja!"
Se oli kietoutunut siihen ja niin oli hän joutunut menemään Nurmekseen, pelastaman Kaisaansa ja…
"Taisi tulla siinä vähän ryypityksi", muisteli hän. Muurahainen oli osunut paljaalle kintulle ja hapuili siinä ees-taas.
"Ryypityksi ja…"
Ei hän jaksanut enempää muistaa, sillä välillä oli joku epäselvä erämaa. Hän muisti vaan kuinka oli kironnut ja huomannut että välttämättömät oli poissa.
Ja silloin alkoi häntä taas vaivata tavallinen uteliaisuus. Hän pinnisti ajatusta mutta ei se auttanut. Ja valitti hän pojallensakin:
"Sitä minä yhäkin tässä vielä mietin, jotta kuka kehnohan tuo älysikin tehdä koko tään!"
Mutta ei se selvinnyt. Hän muisteli nyt asiaa syvemmältä ja muisti jotain ja ihmetteli Pekalle:
"Minä jo siinä nukkuessakin arvelin ja tunsin jotta minnekähän se peite on jaloilta solahtanut… kun se on vilu!"