VARIS. Kunpa… kunpa pehmittäisi… Sen mies olikin niin kivuloinen ja huono, jotta eihän siinä ollut pahankurisen akan pehmittäjää… Ei ollut siinä pehmittäjää…
MAIJA. Niin… Ikäänkuin sitä nyt sitte sinussa olisi pehmittäjää!…
Vielä siinä kehuu!
IIPPOSEN SUSO. Ja eipä se tämä syntinen ihminen taivukaan, eikä pehmene, jos sitä ei Herra pehmitä ja taivuta ja anna valistusta ja ymmärrystä että itse itsemme taivuttaisimme ja nöyrtyisimme.
MAIJA. Ka sepä tääkin Varis vain luottaa siihen ajalliseen ja maalliseen pehmittämiseen, niin kuin nää muutkin Juvan miehet. (Kääntää puheen). Vaikka menisipä tuo sinullakin vielä siinä ajallinenkin mies apuna… Niin että olisihan toki talossa sen verran sitäkin tavaraa, jotta tuppi toki oman miehen vyöllä heiluisi.
VARIS. Menisihän siinä Susolla oma tupen heiluttaja… menisi siinä.
IIPPOSEN SUSO. Ka tottapa se ei ole sallittu silloin, jos ei ole.
MAIJA. No vielä näitä kaikkia sallimisia ajattelet!… Ottaisit vain miehen itsellesi, niin sillä se on sallittu… koko asia.
VARIS. Ka mitäpäs siinä muuta sallimista… Ja tuolla Joroisissa kuuluisi olevan rikas ukko… Kämäräinen, vai mikä hän jo nimeltäänkin… Äsken kuuluu ukko-pahalta eukko kuolleen.
IIPPOSEN SUSO. Niinhän meidät kutsutaan täältä kun aika joutuu. (Huokaillen). Pitää tästä sitte lähteä sinne Roivaan mökille ristisisarta auttamaan hänen töissään ja menoissaan. (Nyyttiään solmielIen). Hakulisen emäntä pani naurishautojaan tuohon nyyttiin… Herra häntä siunatkoon ja palkitkoon lahjastaan ja hyvyydestään. (Mennessään). Hyvästi nyt vaan sitte!… Ja kävisitte nyt siellä mökilläkin istumassa!
MAIJA. Ka saapiihan tuota käydä… Ja vie nyt terveisiä Illikaisen Susolle. Ei tässä joutanut kahviakaan vieraalle keittämään! (Istahtaa kehräämään.).