Juikurinen. Mutta jos sitä Liisakin pistäisi niin kuin avioksi… kuin se toinen suutari pisti siksi polskaksi.
Mamman Liisa (Kertaa laulunsa, työssä ahertaen.)
Kun suutari polskaksi pisti niin… ralla-la… ralla-la… laa.
Juikurinen (Syyhyttää polvikuoppaansa. Jatkaa omaansa kuin leikkisästi.) Olisihan tässä minullakin jo mikä tarvitaan: tarpeellinen naimaikä on ja, niin kuin sanottu, niin usko. (Odottaa. Lisää.) Ja ainahan se silloin muusta maallisesta Herra huolen pitää.
Mamman Liisa (Sylkäsee kenkään ja hankaa, kiillottaa sitä. Kuin itsekseen, ynseästi.) Usko sinulla… Työtön usko! Sitäkö paholaista sillä tekee. (Kakistelee ja sylkäsee. Varmasti.) Usko laiskuuteen sidottuna on kuin pukki puuhun kytkettynä, ölisee vain siinä ja pitää ääntä eikä osaa sen autuaammaksi tulla, tahi muuten lihoa.
Juikurinen. Ka ei, (puolustautuu) jos ei usko ole niin kuin sinapin siemen. (Odottaa.)
Pekka Polykarpus (On saapunut, istahtaa penkille Liisan toiselle puolelle, puhua nurisee kuin tervehdykseksi.) Olin Mikko Siunatulla tätä korvaa tohtoroittamassa, niin samalla tulin tätä Liisaa katsomaan.
Juikurinen (Jatkaa omaansa.) Ja yhdessäpähän tässä sitte uskottaisiin ja rakastettaisiin. (Odottaa hymyillen.)
Mamman Liisa (Päättävästi, viskaa valmistuneen kengän pöydän alle.) Ei, kultani, sanoi tyttö hentullensa. (Ottaa toisen kengän korjattavakseen.) Sinä olet laiska kuin joulumakkara, ja alussa on jo sanottu, että otsasi hiessä pitää sinun akkasi elättää ja että joka ei tahdo työtä tehdä, se elköon syökö. (Pikeää lankaa. Nopeasti kuin toiseen asiaan mennen.) Mutta meneppäs, kun sinulla niin "halu hyrrää", sen Löppö-Leenan mökille ja sano Leenalle, että hän menee Lullu mustalaisen luo, ja sanokoon, jotta siitä toisestakin varalta… (Kierrellen.) Kyllä hän ymmärtää… siitä miehestä, jolla on nilakan kalan nimi… Sis-so! (Ryhtyy työhön.)
Juikurinen (Lähtee kuin laiskasti virutellen.) Ka no… Jos tuota lähtisi… tätä Liisaa palvelemaan.