"Pitäähän sitä täällä maailmassa olla muitakin. Eikä vain paljaita miljoneereja… Ja ei se siltä ole ihminen sen halvempi Herran edessä."
Ja Jönni alistuikin nyt siihen. Arvelihau vain:
"Ka minäpä vain luulin ja yritin. Kun tuo on muillekin kerran luonnistunut."
Ja niin selvisi asia. Poliisimestarikin hymyili. Hän mielistyi Jönniin, varsinkin kun se ei vaatinut heille rangaistusta niin törkeästä erehdyksestä, virkavirheestä, vaan kuittasi kaiken ilmaiseksi. Juomarahan hän antoi Jönnille, kokonaisen markan.
Mutta samalla ryhtyivät poliisilaitoksen virkamiehet neuvottelemaan mitä tehdä. Tapaus oli heille ikävä virkavirhe, ja hämminki oli suuri. Paras koettaa salata kaikki.
Mutta asiansa nyt selvitettyään nosti Jönni arkun taas selkäänsä ja lähti poliisiherrojen neuvoa noudattaen paluumatkalle Helsinkiä kohti.
"Elä, Nuutinen, pahaa tykkää!" puheli hän Nuutista taas hyvästellessään aivan liikutettuna ja lisäili:
"Minä annan aina sinulle sen tunnustuksen, että sinä olet oikea mies ja kärsit ja korjaat lähimäistäsi, silloin kun sille on tarpeen apu."
"Ka… Mitäpä niistä!" heltyi taas tällä eron hetkellä Nuutinenkin ja lisäili:
"Korjasihan se syntinen samarialainenkin Jerikon tiellä ryövätyn ja kantoi majaan. Eikö silloin paljon enemmän me, jotka olemme kristityltä."