"Näithän sinä itse, että minä heräsin kuolleista."
Ja jokapäiväisiin asioihin oitis mennen hän tavallisilla puheilla jatkoi, selitti:
"Tuntui tämä ruumislotja liialta mööpeliltä, niin palasin tätä myömään."
Mutta nyt ei Nuutinen sietänyt mitään, vaan haukkui vain ja riiteli, ja kun muisti ne Punturin sanat, että Jönniä hakemaan ei enää pääse kunnon poliisi, vaan kelju, niin hän ihan ärjäisi:
"Olenko minä sitten kelju… Että sinut piti vieläkin nähdä."
Hän oli aivan suunniltaan. Jönni kyllä koki häntä sovitella, puheli:
"Ystävyksiä meidän pitää olla… Ja aina yhdessä… Sillä eihän poliisiakaan olisi, jos ei olisi jätkää."
Mutta ei se auttanut. Nuutinen ei nyt välittänyt niistä, ennenkuin oli kaikki visusti tutkinut, ja niin selvisi Jönnin ihmeellinen asia sellaisena kuin se tässä on kerrottu. Kun Jönnin huomattiin eläneen ja toimineen ja kuolleen niin monena, niin poliisimestari hänelle sanoi:
"Sinuahan on ollut kokonainen lauma… Kun on riittänyt niin moneen kuolemaankin." Mutta Jönni vastasi siihen vain että:
"Monenahan me ihmiset yleensäkin olemme. Aina varallisuutemme ja tilanteen mukaan." Ja hän lisäsi: