"Mutta mitähän tuo niin monella tekee?" ihmetteli hän herttaisesti.
Eversti koki selittää:
"Jaa… Se on… uskonnollinen traditsiooni ja… sanokaamme ehkä, kuinka sanoisin, hovietiketti ja… Niin, hovietiketti", loppui häneltäkin ränsistyneen everstin henkinen varasto. Jönni ymmälle:
"Jaa etiketti?" puheli hän, mutta eversti alkoi selitellä haaremin oloja, kuvaili sen loistoa, ylellisyyttä, kalleutta.
"Seinillä", puheli hän, "seinillä gobeliinit… kalliit venetsialaiset peilit… Sanalla sanoen Luxus… die Pracht: ylellisyys ja loisto." Jönni syventyi sitä ihmeissään miettimään kuin jykevä kangas. Ei hän siitä mitään erin selvää käsittänyt. Kuunteli vain ja oli kuin ymmällä. Eversti jatkoi, selitteli, että se kaikki on turhaa varojen tuhlausta.
"Köyhä valtakunta", moitti hän tuhlausta ja selitti:
"Meidän täytyisi oppia elämään varojemme mukaan. Vähätpä siitä, mitä etiketti vaatii. Vai mitä, setä?" käänsi hän siinä äkkiä kysymykseksi.
Ja silloin heräsi Jönni niistä jykevistä ajatuksistaan ja vastaili:
"Ka sitäpä minä tässä vain arvelin, että on se sulttaani jyry ukko. Kun sillä on semmoinen etiketti ja niin monta muijaa."
Ei hän jaksanut sitä muijapaljoutta käsittää ja jatkoi:
"Siinä pitää ukolla olla jo leipääkin monta kakkua päivässä, jos mieli moinen muijaliuta leivässä pitää."