* * * * *
Pappilassa oli oikeastaan Sakarin käynti särkenyt koko kihlajaisonnen. Sekä pastori, että rouva hermostuivat hermostumistaan sitä mukaa, kun kokivat kiusallista mielialaansa toisiltansa salata. Seurakunta oli papin palkalla kahdentoistatuhannenkin arvoinen, vaikka matrikkeli osoitti vajaan yksitoista, eikä rouva Amalia olisi muutenkaan tahtonut muuttaa toiseen seurakuntaan.
Ja ilkeintä ja kiusallista asiassa oli juuri se, että pastorista on seurakuntalaisten keskuuteen levinnyt se ajatus, että hän muka on tuhma. Jos nyt vielä sanottaisi, että hän on huono saarnamies, niin ei se niin loukkaavaa ja kiusallista olisi, mutta panna miehen viisaus epäilyksen alaiseksi…
Ei. Ei sitä jaksanut kumpikaan tyynesti sulattaa. Ja sitte vielä Amalian kuullen! Hermostuneena yski ja yritteli jos mitä pastori ja Amalia touhusi aivan pää sekaisin, kiihtyneenä, kuumeisena. Oli pastori jo yrittänyt puhuakin, mutta ei siitä tullut mitään. Hermostuneena seisahtui hän nytkin akkunasta katsomaan. Se vanha ruuna siellä nyt lähti liikkeelle. Torkuksissa kävellä kopsi se ruokakellon patsaiden luo. Kellon nuora riippui siinä pitkänä, laiskana. Aluksi aikoi ruuna kuovaista kuvettaan, jossa joku kärpänen syyhytti, mutta laiskotti niin, ettei sitä viitsinyt. Sen sijaan hapasi se huulillaan kertasen kellonnuoraa. Sen hapuileminen tuo kun oli mukavampaa, helpompaa kuin kupeen kuopaisu, jota tehdessä olisi pitänyt kääntää päätä. Nuoraa hapaistessa kilahti ruokakello hieman, tuskin kuuluvasti, ja välinpitämättömänä ja laiskana lähti ruuna astua kapsuttamaan syöttömaata kohti.
Amalia koki neuloa sukkaa, mutta hermostui.
»Mitä sinä Ruudolf katsot?» hän jo aivan kuin kiihtyneenä kysyi.
»Jaa…» tapaili pappi. Ei hän viitsinyt sanoa, että tarkkasi ruunan omituisia eleitä.
Ja hermostuneena meni ruustinna toisesta akkunasta katsomaan.
Koiranpenikka vekkuli siellä pihamaalla terhensi kissalle, joka laiskana
nuoli käpäliään ja pesi silmiään. Se hypähteli, haukahteli iloisena.
Isot korvat lupsahtelivat kuin mitkäkin.
»Nal-le!… Nal-le hoi!» kiihtyi ruustinna jo torumaan penikkaa ja koputti sille akkunaan. Ei se näkynyt kuulevankaan. Yhä jännittyneemmin seurasi hermostunut rouva sen menoa. Aivan varmasti se kissa lopulta sähähtää ja repäisee siltä silmät.
»Nyt… Nyt… Nyt se repäisee ja sylkäisee!» tuskaili hän pastorille: