Ruustinna neuloi kiihtyneenä. Yhäti oppineemmin jatkoi pastori:
»Vanha raamatuntutkimus on lausunut yhdestä ja toisesta asiasta eriäviä ajatuksia, mutta…»
Hän koki tekeytyä huolettomaksi, nojasi keinutuolin selkämään, keinui ja taas jatkoi oppineesti:
»Niin… Mitä niihin tieteen uusimpiin aloihin tulee, niin… Niinkuin nyt useat huomattavatkin tiedemiehet väittävät, että uskonnollisten asioiden selitystä voidaan etsiä esimerkiksi semmoisen tieteenhaaran kuin orientologian avulla, niin minä en usko, että sen avulla voitaisiin valaista uskonnon sitä sisintä kysymystä.»
Taas hän keinui ja tarkkasi ruustinnaa. Täytyi tämän vaikuttaa. Hän jatkoi:
»Uskonnon historiallista puolta kyllä voidaan valaista orientologiankin avulla, mutta mitä tulee sen ydinkysymykseen, niin siinä on voimaton kaikki muu, paitsi varsinainen raamattutiede…»
Mutta sittekin, kaiken lopuksi, alkoi sittekin taas lopulta sama tuskastuttava, kiusallinen olo. Vaiettiin. Ruustinnan sukkapuikot ihan kuin tanssivat ja kilpailivat. Kello löi niin ilkeän vaivaloisesti naristen ja vitkaan. Sen lyöntiluoti laskeutui aimo matkan ja jäi sitte taas tyhmänä siihen riippumaan. Ruustinna venytteli puseronsa kaulusta väljemmäksi ja valitteli kuin yksin:
»Tuokin kaulus kun ihan hengitystä ahdistaa…»
Pastori masentui. Hyvän tovin keinui hän aivan ääneti. Mitäpä siinä puhuisikaan! Viimein poistui rouva ihan tuskaisena.
Niin painui taas päivä illaksi. Nyt oli työt lopetettu. Pastori seisoi ja katsoi akkunasta. Miehet palasivat saunasta alusvaatteillansa, joku ilman paitaa. Verkkaan ja rauhallisina ne siinä astelivat. Renki Tuomas ei näy olleen saunassa, koska istui väentuvan rappusilla vetelänä, hattu jotenkuten korvallisella. Lienee hautonut yöjalkamatkaa. Eräs piikatyttö sipsutteli hänen ohitsensa paljain jaloin väkitupaan. Kurillaan syläistä ruikkasi Tuomas veltosti sen eteen.