Jussi Punnittu masentui lopen. Herrana ja virkamiehenäkin sitä hullujenhuoneen johtajaa yleensä pidettiinkin. Äkkiä tiukkasi Sakari lujasti:
»Niin että vieläkö haukut hulluksi?… Seisotko sanojesi takana mies?…
Häh, Punnittu?»
Ja aivan kuin kutsuttuna osui siihen tulemaan lautamieskin.
Kostonhaluinen, loukkautunut Sakari oli heti valmis ja käski manata
Punnitun oikeuteen vastaamaan siitä, että on hulluksi haukkunut.
Lautamies teki tehtävänsä ja masentuneena koki silloin Jussi Punnittu
selittää:
»Enhän minä siinä mitä erityistä… Satuin vain kysymään asiaa.»
Mutta tyynesti selitti hänelle lautamies:
»Jaa, jaa, mutta mikä on sopimatonta, niin se on sopimatonta. Ei sitä sovi toista niin krouvisti loukata.»
Jussi masentui maan tasalle. Lautamies jatkoi Sakarin poistuttua rauhallisena, vakavana selittäen:
»Ja varsinkin juuri se asia … tää viisaus … se on meille itsekullekin arka asia, sillä… Viisaus on Jumalan meille antama kallis lahja, joka on elämässä niinkuin kynttilä kädessä… Että ei semmoisessa asiassa sovi järin krouvia leikkiä laskea.»
»Ka!» Sen myönsi Jussi Punnittu siinä sakkojen pelosta masentuneena ja selitteli:
»Se eukkohan se sanoa hökäsi niitä sopimattomia tälle johtajalle. Vahingossa tuo siinä lie sen suusta läikähtänyt … koko liemi.» Koki hän jo puolustautumistakin hapuilla.