»Ei maailmassa olekaan muita kuin liika viisaita, vaikka sitä ei kukaan itsestään tunnusta, ennenkuin tiukka paikka tulee.»
Taas nauroi mies, nauroi ihan katketakseen. Sakari jatkoi, kysyi:
»Ja tiedätkö miten liika viisaille käy?»
Ei mies tiennyt. Täytyi selittää:
»Niille käy niinkuin kävisi härälle, jos häntä taluttaisi härkää… Se vetäisi vain takaperin siksi kunnes putoaisi pirun hornaan.»
Mies oli Sakariin vallan ihastunut. Kädet housurepaleiden taskussa alkoi hän nyt kiivaasti, miltei juosten kävellä kopissaan edestakaisin, sanella nopeasti, saarnata pajattaen:
Puu poltti tulta.
Vesi joi miestä.
Pyssy ampui miehelle.
Vesi ui kalassa.
Pippelis, hippelis,
tuuran, taaran… Puh!
Ja rutosti tökkäsi hän sitä »Puh'»iansa puhahtaessaan Sakaria vatsaan, niin että Sakari säikähti ja hytkähti. Mies irvisti ja näytti kieltään. Sakari siitä näystä riemastui, nauroi onnellisena ja kehui:
»Mutta osaanpa minäkin kieltäni näyttää.»
Ja poistuttuansa hän avasikin äkkiä kopin pienen oviluukun, näytti siitä miehelle kieltään ja kehui: