SAKU. Ä-häh!… Saitko.
JUKKA. Rakkautta se on vain tytön lyönti ja myöntymystä neitosen vastaan-vikinä.
ULLA. No tule nyt, niin mennään tästä Ellan luo. (Vie käsivarteen tarttuen) Ja vävy sinusta tulee tähän taloon ennen kun tukit meressä ovat heinäpielekset ahoilla. (Menevät.)
SAKU (Vetäytyy peiton alle umpikorviin). Nukuttamaan rupeaa. Sekö tuo
Viitalan Heikin ruoka painostanee!
PIRKKA (Tulee koristautuneena, hämmästyen). Voi, voi!… Joko ne nyt menivät pois! (Katsoo ikkunasta, harmissaan) Sehän se äiti, kun ei pyytänyt niitä jäämään tähän asumaan!… Ihan kuin tässä ei olisi tilaa ollut! (Kääntyy pois akkunasta. Tekeytyen) No menkööt!… Oli siinä olevinaan!… Ikään kuin nyt ei olisi ennen parempiakin nähty!
LOTTA (Palaa). Joko ne tukkilaiset nyt menivät… Ja joutivatpa nuo mennäkin siitä itseään kehumasta… ja ylpeilemästä.
PIRKKA (Harmissaan). No mitäs te ette aikanaan pyytänyt taloon asumaan!
LOTTA. No kukapa nämä kaiken maailman kulkijat tietää mitä ne ovat…
Vaikka heillä lie omalla puolellaan jo miten isot joukot elätettävinä!
PIRKKA (Viskaa kauniin nauhan kaulastaan pöydälle, itsekseen). Äs!
Tuonkin vielä turhaan panin!
LOTTA. Olisit tuon nauhan antanut olla nyt kaulassasi… Ja panisit vaikka sen ristiruutuisen hameen päällesi… Kuka tietää mitä vieraita tähän kohta tulee!