PIRKKA (Akkunassa. Nauraa ääneensä). No, voi tokiinsa!
LOTTA. Mitä sinä nyt siinä naurat.
PIRKKA (Kuin itsekseen). Kun se on vielä niin hassun näköinen koko ukko
(Nauraa) Ei… Pois minä menen ennen kun se tulee (Lähtee kiireellä)
Koko kyläkin tuolla jo nauraa!
LOTTA (Pidätellen). Pirkka… Pirkka hoi… Mitä sinä nyt siitä jo pakenet… Ei tuo nyt syö.. (Yksin jäätyään) Voi, voi sitä tytön hänksäkköä!… Kun se taas rupeaa siinä sitä omaansa ajamaan.
JUTIKKA (Tulee Vännin kanssa). Tässä… tässähän sitä vain asutaan…
Ka käy peremmä.
VÄNNI (Katselee tupaa ympäri seiniä). Onhan tässä sinulla iso tupa…
Onko tämä monta syltä kanttiinsa?
JUTIKKA. Onhan tämä siinä puolen viidettä paikoilla.
VÄNNI (Mittaa sylillään seinää jonkun sylivälin likipitäen, ulompana seinästä). On siinä seinää yli viiden oikein roima sylen… On… on siinä jo tupaa puolessa kuudetta sylessä pienen perheen asua… sillä mitäpä sillä liialla tuvankaan koolla ihminen tekee! (Niistää nenäänsä) Tuokin nenä on taas ruvennut reistailemaan… Mikä häntä sitäkin alituiseen tukennee!
JUTIKKA. Olisihan tässä tätä puuta painaa… jalkoja lepuuttaessa.
VÄNNI (Istahtaa sängyn reunalle. Saku vetäytyy taaemma). Onpa tässä saanut istua jo, jotta jalat tahtovat jo sen istumisen paljoudesta koukkuun kangistua… (Kääntää puheen) Eipä se muutoin meidänkään talon tupa tarvitse suuruudessa tämän tuvan rinnalla punastua… Kun ei liene vielä suurempikin… Niin että mitäpäs siinä on Pirkalla sen enempää ajatteluja. Ei hän kaupassa menetä.