JUTIKKA. Ka mitäpäs se hänen ajattelustaan enää paraneekaan. Kun mikä on kerran sanottu, niin se on sanottu.
VÄNNI. Ka mitäpäs ne nää alaikäiset osaisivatkaan ajatella. (Kääntää puheen) Siinä laitetaankin siitä toisesta kammarista tapissierikamari, niin ei hänellä siinä ole mikään hätä ollessa ja eläessä.
JUTIKKA. Ka mikäpäs hänellä siinä on… rikkaassa talossa. Eikä tämä
Pirkka muutenkaan niin nirpukas ole, jotta se ei oikeaan tyytyisi…
VÄNNI. Joko sillä on miten paljon sitä ikää… tällä Pirkalla?
JUTIKKA. Mitenkäs paljon sillä onkaan sitä? (Huutaa kamariin) Pirkka hoi!… Paljonko sinulla on jo sitä ikää? (Avaa kamarin oven) Pirkka hoi!… Ka eihän sitä olekaan täällä… Minnekähän tuo tyttö nyt joutui (Lotalle) Muistatkos sinä, Lotta, miten paljon sillä on jo niitä vuosia?
LOTTA. Ka saman ikäinenhän se on kuin tämä Puumalan Antin tyttö… Ja eikös sitä silläkin ole jo kahdeskymmenes menemässä?
JUTIKKA (Vännille). Ka se on sen Puumalan tytön ikäinen… Ei ole tullut kirkon kirjoista tarkemmin kysytyksi.
VÄNNI. Paras ikäpä tuo sitte on hänelläkin jo naimisiin mennä. Ja onhan siinä mulla vielä niitä rahojakin muutama parikymmentä tuhatta… Niin jotta mikäpäs hänellä on siinä emäntänä ollessa!
JUTIKKA. Ka mikäpäs siinä on…
VÄNNI. Viljelyksiä kun vielä siihen lisää ja sen Hautakosken suon ottaa viljankasvuun aina sinne Törmän Pekan rajaan asti, niin kelpaa siinä Pirkan elää leipoa. (Lähtee pankon luo) Taas tuo nenä pahuus rupeaa tukkeutumaan.. (Niistää) Ah tuo ryökäle!… Minkälaista peliään se hyväkäs siinä tänä päivänä pitää… Turisuttaa ja tärisyttää kuin ei parempaa tehtävää olisikaan kuin sitä vain selvitellä. (Menee penkille istumaan) Kun hänet nyt sattuisi näkemään, että tietäisi käyvätkö hänelle sen Anna-vainajan vaatteet.