JUTIKKA. Ka tämän äitinsä kokoinenhan se on… Vai onko sinua vähä pitempi?
LOTTA (Pankon edustaa lakasten). No eiköhän hänelle nyt tässä kokoa ole… yhdelle tytölle!
VÄNNI. No sittepä se on asia selvä siltäkin puolen!… Tottapa se silloin oli korkeudessa jo niin määrätty. (Tarkastelee Jukan pieksuja) Tottapa se oli siellä määrätty, kun se niin kävi. On siinä pitkävartiset pieksut! (Mittaa jalkaansa vasten) Reiteen asti näet ulottuu varsi… On siinä tuhlattu nahkaa!
JUTIKKA. Tukkilaisten pieksuja… Tässä poikkesivat äsken, niin liekö heiltä unehtunut… pieksut. Eihän sitä tään talollisen kannata niin pitkiä pitää.
VÄNNI. Pitkät ovat varret… Ketähän nuo tukkilaiset olivat, kun on niin pitkät pieksun varret?
JUTIKKA. Ka sanoivathan ne tässä nimensäkin… Lieköhän jäänyt tälle
Lotalle muistiin…
LOTTA. Niitähän ne sanoivat olevansa tämän Vännin entisiä kotipuolelaisia… sieltä Räyringistä… Eikös sen toisen nimi ollut Jukka?… Vai mikä Jakka se oli?
VÄNNI. Se on sitte niitä Niittykosken köyhän talon poikia. (Mustasukkaisena) Ja muuten hyvin huono mies, se Jukka… huono mies ja suuri valehtelija ja kova naisiin menijä… Kaikki Räyringin tytöt on jo pahoille teille mukanaan vietellyt. Yksi tyttöjen itku vain kuuluu koko Räyringistä.
LOTTA. Vai semmoinen vehnänen se on!… Ilmankos se tässä jo kehui ja jo tuttavaksi tekeytyi.
VÄNNI. Semmoinenhan se on… Kiittää siinä luojaa isä, joka siltä tyttärensä suojelee… Tätä kunnollista maantyötä kun ei viitsi tehdä, niin tukkijoella toki juoksentelee.