LOTTA (Veisaa virsikirjasta, haikeasti):
Ma oon kuin ruusunen tai kedon kukkainen: kukoistan täällä hetken, siks' kunnes päätän retken.
JUTIKKA (Nousee istumaan. Haukottelee). Hoh-hoo-ii!… Haukottaapa tämä vielä… Eikö häntä liene tullut kylliksi asti maatuksi.
LOTTA. No mitäpä hyötyä tuota nyt sitte on eto herkusta kuin unesta… Jos tuota nyt vähä vähemmällekin jäisit… Ei sillä paljaalla unella ihminen taivaasen pääse.
JUTIKKA. Ka eipä sillä.. (Ryhtyy tupakkaa panemaan) Tupakatkin ovat tässä lopussa.
LOTTA (Jatkaa omaa puhettansa, kuin itsekseen nurkuen). Onkin tässä koko talo kuin kuollut… Kuka nukkuu ja kuka torkkuu, niin jotta ei enää elävää sielua tunnu olevan koko talossa.. (Ottaa ompeluksensa) Syntikö tuo sitte niin painostanee kaikkia, vai mikä hänessä nukuttanee…
JUTIKKA. Se tää kevät painostaa, kun ilmat alkavat lämmitä… vaikka ei olisi syntiäkään.
LOTTA (Haukottelee). Tarttuupa tuo haukotus näkyy vielä minuunkin (Pujottaa rihmaa neulan silmään) Eikä häneen tule edes ihmisiä käymään, jotta toki tuo enin uni menisi pois.
JUTIKKA. Ka pitihän sen Vännin tulla tähän tästä Pirkasta puhumaan… Vaikka eipä tuota näy tulevan… Se siellä myllymatkalla otti siitä puheeksi.
LOTTA. Se Antti Vännikö?