KOLMAS. Hu-raa!
JUKKA (Reipastuen). Hiis heistä ruhkista ja pölkyistä nyt! Ja hiis turhista suruista. Mikä tulee, se tulee.
ELLA (Saapuu). No!
JUKKA. No… Ella!
ELLA. Ja allapäin mies kuin päätautinen halsualaisen hevonen! Heitä nyt surut hitolle! Hyvä siitä tulee asiasta. (Huomaa leipävasun ja ryhtyy sieltä valitsemaan kannikoita säkkiinsä) Leipäkannikoita on toki vasussa… Herra siunatkoon leipävasua!… Onkohan nämä tukkilaisten?
JUKKA. Mätä vain säkkiisi… Toista se maa miehelle kasvaa… Saitko sinä mitä tietoja?
ELLA (lukee kannikoita). Neljä… viisi… kuusi… Sain… Kaikki tuon sinulle tiedot… Seitsemän, kahdeksan… Ja oikeat tiedot tuon sinulle Jukka… Suorastaan Pirkan suusta sain ne lämpimältään… Yhdeksän… kymmenen… yksitoista… Siunatkoon herra sitä vasua vielä kerran! (Sitoo säkin suuta kiini.)
JUKKA. No mitä se Pirkka sanoi?… Heitä nyt jo hiiteen se leipäsäkki!
ELLA. Pirkka sanoi että… Reikä näet on jo tuossa säkissä… Pirkka sanoi, jotta Vänni on uhannut ensin panna velan hakuun… sitte ajaa asian tuomioon… sitte ryöstätyttää talon ja ajaa perheen mieron tielle, jos ei tyttö hänelle taivu… Nyt näet että tarvitaan siinä Ellankin apua. Ja Ella ei sinua yksin heitä, sillä sinä olet Ellalle ollut hyvä.
JUKKA. Saakeli, että minulla ei ole tuota rahaa niin kuin on tuota köyhyyttä… että minä näyttäisin ukolle.