ELLA (Istahtaa nurmelle polvet pystyyn). Mutta Pirkka ei mene ukolle… Pirkka ennen tulee tukkijoelle, ennen kuin menee ikälopulle ukolle… Pirkka minulle niin itse sanoi. Ja terveiset lähetti sinulle… Ja rakasta sinä vaan Pirkkaa, niin kaikki käy niin kuin kortissa oli ennustettu. Kortti ei koskaan valetta sano.
JUKKA. Viis sinun korteistasi!… Mutta toista se on tämä mitä Pirkka puhuu… Tulimainen, jos minulla olisi nyt ne kymmenen tuhatta!
ELLA. Elä sinä hätäile!… Elä sure eläkä kiivastu tyhjän takia!… Aina se tyttö omansa etsii. Vasta vanhana akkana viisastuu tyttö niin, jotta ottaa vanhemmankin. Nyt hän on nuori. Luonto vetää häntä nyt paraaseen poikaan. Vuota sinä vain, Jukka. Kohta istuu tyttö tuossa polvellasi.
JUKKA. Istuu!… Mitäpä siitä istumisesta, kun menisi tytöltä isän talo… Ei… ei tässä nyt tuhmuus auta! Kunpa toisit koko kuormallisen älyä tänne.
JORRI (Vetää isoa leipäsäkkiä perästään, takaperin läheten, puhelee itsekseen). Siinä sitä on taas pojille uutta leipää… jotta kelpaa sitä popsia. Ja kun se tääkin viisaus leivästä tulee, niin oikeastaan tässä on säkillinen tätä tukkilaisen viisautta. (Kompastuu Ellan selkään)
ELLA. Uh… Sinä pakana, kun selkään tulet!… Yh!
JORRI (Kiroilee ylös nousten). Kehno!… En paremmin sano!… Kun on jo tietkin täynnä akkoja ja muita mustalaisia!
ELLA (Riitelemällä). Ei, tollo, taaksensa katso ja astuu suoraan toisen niskaan… Hyi, sinä, mokoma elävä!
JORRI (Puolustautuen). Selän oli siinä katkaista.. (Pitelee sivujaan) Istuu keskelle tietä!… Eikä ole Leenakaan kirkosta tullut, jotta hieroisi terveiksi sivut!
ELLA. Eh… Kun vielä on olevinansa.