JUTIKKA. Ka tämän meidän ämmän tyttöhän se on. (Itsekseen.) Tuota piipun pahennusta kun reistailee!
PIRKKA (Jatkaa omaansa kuin itsekseen). Jokainen itse kauneutensa tietää… ei siinä tarvitse ivata!
JUKKA. Kas, kas sitä emännän tyttöä, kun se on vielä ylpeä… Mutta kannattaakin se näin korean tytön ylpeä olla, kun taitaa vielä olla ainoa tytär talossa ja isän kontu on kuin kylä ja talo on kuin linna… Annas kun istun tänne pankolle jo likemmäksi ja lämmitytän tätä kylmää kuvetta (Istahtaa Pirkan lähelle.)
LOTTA. Tämäpä vasta reilu mies on! Mistä tämä näin reilu vieras oikein on?
JUKKA. Mistäkö on tämä mies?… Luusta ja lihasta, suonista ja pahoista juonista ollaan, Räyringistä tullaan ja tukkijoelle mennään.
PIRKKA (Leikillä, ynseästi). Mhyy… vielä siinä viisastelee!.. (Viskaa tukkaansa hartioilleen) Ikään kuin nyt ei olisi tuommoisia ennen nähty.
JUKKA. No jos on nähty, niin ei ole otettu…
PIRKKA. Kun ei ole huolittu… Noita nyt tuommoisia saisi tästä kylästä vaikka joka hiussuortuvalle!
JUKKA. O-hoh!
SAKU (Kintturemeliään tiukentaen). Se on ylpeä tyttö… On siinä sinulle täksi kesäksi kosimista.