HESSO. Ka menisipä tuo eukko jo mukina… menisi velihopea… Oma on hevonen ja omat on reslat, ja hyvät on tiuut hevosella. Mutta ei ole vain sattunut sopivaista.
JORRI. Eihän niistä akoista sopivaa saa… Senpä tähden tässä minunkaan ei tule otetuksi.
HESSO. Menisi, menisi vaimo, veli-hopea. Ja taitaa vaeltaakin näillä mailla Ella?
JORRI. Ka tätähän se Jutikan tyttöä toimittaa Jukalle.
HESSO. Omat… omat on, veli, reslat ja hevoset ja puukkoja tiukukauppa rahaa tuottaa. Puuttuu vain puhemiestä… Etkö taitaisi sinäkin siksi sopia? (Tarjoaa nuuskaa.)
JORRI. Enpä minä ole sinä ollut… Minä olen aina naimisiin joutumista pelännyt! (Nuuskaa. Aivastaa) Pakana kun on väkevää!
HESSO. Mieti nyt asiaa veli-hopea. Ei ole muuta sopivaa miestä näillä mailla ja hyvin on nirpukas ottaa Ella. Ja kolkko se on talvella eukotta ajella.
JORRI. Ka voipi- (Aivastaa) voi- (Aivastaa) Tuo pakana kun aivastuttaa… Voipihan tuota miettiä sitäkin. (Lähtöä tehden) Vaikka syömäänhän tästä on lähdettävä. Huttu jähtyy. Tule sinne ruokapaikkaan vaihtamaan poikien kanssa puukkoja. Siellä on hyviä puukko- ja piippuhuijareita.
HESSU (Lähtee). Kernaasti tulen veli… Ja siellä sitte lähemmin
Ellasta sovimme. (Viulun soittoa vasemmalta.)
ULLA (Oikealta, puiden lomassa. Kuuntelee). Se On Feda. (Heittää lentomuiskun. Korjaa kutrejaan ja nauhojaan) Noin nauha ihanaksi… Ja kutri pois korvan taakse. (Katsoo peiliin) Nyt olet ihana, Ulla!