ULLA (On olevinaan kova). No!… Joko on isältä lupa?
FEDA. Ei ole mutta tulee… Kohta ovat tuhannet täydet. (Nostaa Ullaa)
Kas näin, sinä minun oma Ullani… Näin minä nostan tyttöäni…
ULLA. Heitähän nyt… heitä nyt. (Kaivaa pikkuista pyöreää peiliä taskustaan) Kyllä sinä olet hyvä Feda! (Katsoo peiliin, korjailee renkaitaan ja kutrejaan ja hyräilee sanatonta äskeistä säveltä. Äkkiä.) Olenko minä kaunis, Feda?
FEDA. Sinäkö? (Yrittää ottaa kiini.)
ULLA (Pakenee). No… no!… Siivolla!… Istu nyt tuohan kivelle..
(Komentaen) No heti!
FEDA. No täytyy totella, kultaseni, sinua. (Istahtaa) No-hon!
ULLA. Nyt sormet silmille… Hyvästi… jotta et näe… Et saa katsoa!
No kun niin mielesi tekee. No! (Suutelee nopeasti ja livahtaa pakoon.)
FEDA (Kotvan kuluttua). Vielä… Ulla… Ulla!… Tahi minä otan sormet silmiltä pois!
ELLA (Saapuu, huudahtaen). Feda!… Ja sormet silmillä istuu yksinään.
FEDA (Hämmästyy). Minnekäs se Ulla meni!