ELLA. Elä sinä huoli, Leena… Tehdään vain uudet taiat, niin kyllä Vännin sydän sulaa. Ja rakkautta on vielä talossasi enemmän kuin rikkautta…
LEENA. Onhan sitä!… Saa tässä olla ja elää häväistynä… Mutta sen minä sanon jotta nähdä siinä pitää Jukan ja jokaisen, joka siinä on osalla ollut, jos ei vain Vänniä laki ja oikeus pane pysymään asiassa loppuun asti. Minä juttuan asian keisariin ja sinatyöriin asti.
ELLA (Rauhottelee). Tulehan, Leena, tänne telttaan… Tule tänne, kultaseni, niin supatetaan kahden kesken… Selviää se asia silloin… Tule kulta-Leena tänne. (Tarttuu käsipuoleen.)
LEENA (Mennessään). No elä nyt siinä kynkästä revi ja kisko… Osaan minä itsekin mennä. (Häviävät telttaan.)
ULLA (Lyö näppiä). No nyt ne vasta alkavat ilot!
JORRI. Ka semmoistahan siitä tulee!
JUTIKKA (Saapuu tuohtuneena). Eikös sitä Vänniä näy täällä?
ULLA (Viattomana). Ei… Vänniäkö?
JUTIKKA. Kun se kuului aikoneen tänne tulla tohtoroittamaan tällä Junnulla hevostansa. (Kävelee harmissaan) No voi minua poloinen poika! Mihin leikkiin piti joutuakin näiden tukkilaisten tähden!… Nyt uhkaa Vänni myöttää talot ja vielä vetää vastuuseen petoksesta!… Kun häntä saisi edes itseään puhutella! (Pyyhkii hikeä) Ihan tässä löylyssä jo hikoaa ihminen.
ULLA. Annahan kun minä katson kättäsi isäntä.