Mielet alkoivat kuohahdella. Pieni, tanakka Mooses oli alkanut asetella kiviä uudelleen torniksi, mutta sitä ei Manasse nyt voinut sietää. Hän potkasi uuden rakenteen aivan hajallensa. Mooses kirosi perhana-sanalla ja yritti jo hyökätä käsiksi, mutta sai ainoastaan potkaistuksi, sillä Manasse torjui hyökkäyksen nyrkin iskulla ja uhkaili sen annettuansa:
»Ja vaikka sären ihan kaikki mitä vuan on … talot ja mökit ja ihan kaikki, niin koitappas tokko uskallat lyyvä!»
Mutta toisetkin olivat jo valmiit. Kuului jo Manasseen tähdätty haukkumasana:
»Risahousu!»
»Ja sie ihe räkänenä!» vastasi Manasse, vetäen samalla sieramiensa sisustan näytteet takaisin piiloon. Itkussasuin jatkoi nyt Mooses haukkumista, sanoen surkealla äänellä:
»Beltsebuubin poika!»
Mutta sitä ei Manasse koskaan sietänyt. Kuin peto nousi hän nyt isänsä kunnian ja samalla koko Jäppis-suvun kunnian puolesta, sillä se nimi oli, kuten myöhemmin huomaamme, tullut isälle erehdyksessä ja oli suvun ainainen kiusan kappale. Vihaisesti väänsi Manasse jo silmää ja kun Mooses vielä lisäksi heristi kepillä, syöksyi hän sen niskaan ja alkoi murikoida.
* * * * *
Oikeastaan toiset katselivat tätä tappelua alussa syrjästä. Pikku Mooses piti puoliansa puremalla ja huutamalla. Manassella oli vielä housuista paha riesa: toisella kädellä täytyi niitä pidellä.
Mutta hyvästi hän antoi. Hän antoi täydestä sydämestä. Atte katseli kädet housuntaskussa, lämpeni ja innostui. Kerrankin kun Manasse antoi oikein nasevan nyrkiniskun, pääsi häneltä aivan ihastunut äännähdys: