»Voi saatana!»
Mutta silloin käänsikin Manasse vihansa huudahtajaan.
»Ja vaikka ihellesj annan, niin suat!» uhkaili hän Attea. Tämä vastasi ärsyttävästi:
»Annappas!»
»Annan kyllä!» menetti Manasse malttinsa, tarrasi kiini ja alkoi murikoida.
Mutta nytpäs sekaantui asiaan koko joukko. Kolmen miehen voimalla rynnistivät he. Siinä oli mylläkkää, huutoa, kiroilua. Vedettiin tukasta, itkettiin, haukuttiin. Viimein putosivat Manassen housut kinttuihin. Hän sotkeutui niihin, kaatui ja joutui piestäväksi.
Manasse-raukka! Kuin peto piti hän toki siinäkin pitkällänsä puoliansa. Sattumalta onnistui hän potkaisemaan Moosesta leukaan. Se alkoi huutaa, piteli suutansa, luullen sieltä verta tulevan ja loittoni tappelupaikalta. Nyt onnistui Manasse purasemaan Attea. Se kirosi ja hyppäsi ottamaan keppiä voidaksensa maksaa.
Mutta nyt pääsi Manasse polvillensa. Kiireesti nosti hän housut oikeaan
asentoon ja ne näpissä alkoi hän painaa pakoon, minkä sai jaloista irti.
Jälestä seurasi kivi- ja palikkasade ja haukkumasanojen tulva.
Hengästyneenä pelastui hän metsän suojiin, pysähtyi ja uhkaili siinä:
»Kunhaan nyt tulisivat, niin eivätköhään näkis!»
Hän hillitsi vihaisia, voimakkaita nikahduksiansa ja jatkoi entistä synkempänä: