Mutta keskellä tupaa seisoo hyvin iso ii. Se on kuin virstapatsas. Siihen sidotaan nyt hänet köysillä kiini. Mestari ottaa yhden iin, terottaa sen pään ja alkaa lyödä sitä hänen päähänsä kuten naulaa tai kiilaa. Isolla moukarilla lyö iin päähän ja ilkuu.
»Vai et mää pojan piähän, paholainen!»
Hänen päänsä on jo haleta. Kauhuissaan huutaa hän:
»Elä lyö!… Elä lyö, kuule, tahi piä halakijaa», parkuu hän.
Siihen kauhuun hän heräsi. Sika näet oli noussut ja nyki kärsällänsä häntä päälaesta ja se nykiminen se tuntui niiltä moukarin iskuilta. Hölmistyneenä kohottautui hän istumaan, veti nenäänsä ja alkoi tylsänä miettiä kohtaloansa.
* * * * *
Olikin jo aika päivä. Pahnan ovi avautui ja eikös siitä kurkista hänen paras ystävänsä Saunasen Hiku. Hänetkin oli uhattu viedä tänä päivänä koulumestarin kynsiin ja sitä onnettomuutta pakoon hän oli livistänyt tänne, etsien turvaa Manasse Jäppisen luota. Hän oli osunut kulkemaan pahnan ohi, kuullut Manassen äskeisen hätähuudon ja niin osui hän ystävän luo.
Mutta miten toista oli heidän elämänsä nyt. Eilisaamuisesta huolettomuudesta ei ollut enää jälkeäkään. Kaikessa oli jotain painostavaa, peloittavaa. Ääneti istahti Hiku pehkuille, syyhytteli sikaa ja vasta hyvän tovin mentyä kysyi:
»Lyötiinkö sinuu eilen.»
Ei vastausta. Se kysymys synkisti Manassen mieltä. Hiku ilmoitti nyt kehuen: