»Eipä minuakaan lyöty. Tukasta vuan sai isä, mutta mie juoksin pakoon!»
Ne asiathan ne olivatkin heillä yhteisiä elämän vastuksia. Manasse murisi nyt synkkänä:
»Mutta vaikka miten löisivät, niin en vuan mää kouluun enkä sano iitä!»
Sehän nyt oli Hikustakin aivan luonnollista. Hän vahvisti:
»Ennen mäntäsj vaikka minne, mutta ei vuan kouluun… Eihän männä
Manasse!»
»Eikä männä!» tuli myrtynyt murahdus vastaukseksi.
»Ja vaikka piä sahattaisj poikki niin ei sittäkään männä!» sai siitä
Hiku rohkeutta.
»Ja vaikka löisivät miten ison iin piähän, niin ei vuan ruveta lukemaan», vahvisti Manasse valaa, ja lisäsi:
»Vaikka ihan koko piä halakiisj, niin sittäkään en tottele ketään!»
Mutta nyt tapahtui käänne. Isä tuli tuomaan sialle ruokaa, näki omansa, ei ollut uskoa silmiänsä, varmistui toki ja vannoi: