Mestari Pietari Isaskaar Touhusen tuvassa oli alkanut varsinainen opetustyö. Mestari veisasi vanhasta virsikirjasta korkealla äänellä:
"Maa suur ja avara ja kaik sen tavara, sen perus…"
Siinä hän katkasi, löi virsikirjalla päähän Kososen poikaa, joka salaa asetteli päretikkua Manassen takapuoleen. Nyt hän jatkoi:
»Sen perustus ja ääret.»
»Muista, muista sie, Kososen Siuro, kun tässä virs loppuu», keskeytti hän ja taas alkoi:
»Kans virtain suuret meret
Ne meille kunnian kantaa.
Ja herral aut … aut…
»As piru!» sotkeutui hän sanoissa, sai toki taas niistä kiini ja lopetti sitä juhlallisemmin, voitonvarmasti, pitkään ja korkeasti vetäen:
»Ja herral autuuden antaa.»
Päästiin siitä sitte alkuun. Kososen Siuro sai kuria ja lapset saivat ottaa aapisensa. Pietari Isaskaar ryhtyi paikkaamaan Kekkosen emännän kenkiä ja siinä suutaroidessaan hän nyt jakoi opetusta. Hän käski:
»Nyt ottaa jokainen kirjansa ja ehtii sieltä aan paitsi Manasse Jäppinen ehtii iin!»