* * * * *
Mutta Manasse seisoi kuin piinapenkissä. Nyt hän oli jo selvillä asiasta. Hän loi tuiki, synkän katseen äitiinsä, ja kun se siinä yhä selaili ja etsi, äänsi hän synkkänä.
»Enkä rupii lukemaan.»
Se oli hänen ensimäinen askeleensa kansanvalistustyössä. Äiti ei touhutessansa sitä selvästi kuullut. Manasse huomasi sen, odotti, katsoi, ja vannoi jo itku kurkussa:
»Vaikka tapettaisj, niin en rupii lukemaan!»
Mutta äiti ei ollut kuulevinaankaan. Lempeänä, juhlallisena liikuskeli mieli. Hän otti orrelta päreen, halkasi siitä pitkän tikun kirjatikuksi, pani sen paikoillensa, aapisen päälle ja asetti sitte vielä pannun hiilille. Juhlakahvit käski mieli tapauksen kunniaksi keittämään. Sen tehtyä hän meni Manassen luo, puristi sen nykerönenän lempeästi esiliinansa kulmaan, tarttui päähän ja pyysi:
»No, turista nyt siihen äidin esjliinaan, niin äit niistää lapsesa nenän.»
Mutta Manasse riuhtautuikin irti, nykäsi hartioitansa, täysin voimin, pois käsistä pyrkien ja ärjäsi:
»Eikä sua niistee!»
»No, lapskulta!… Anna nyt äit niistää!» suostutteli äiti ja yritti uudestaan.