Siinä oli reilua ääntä ja työtä. Hän jatkoi:
»Saakelisoikoon kun sitä ennen otettiin iitäkii niskasta kiini niin siinä pit kuuluu yks ryske!»
Ja hän kertoi voimistansa ja sankariteoistansa. Uteliaina, suut auki kuuntelivat lapset. Hän koputteli vasaralla kenkää ja yltyi:
»Tämä mestarj se jos kehen vielä nytkii suuttuu niin taivas varjelkoon sitä elävee sillä…»
Hän imasi savut, veteli pikilankaa pikilapun läpi että vinkui ja jatkoi kerskuen:
»Sillä kerranii kun olj miulla yks juukelin poika, joka ei totellut, mutta mie kun otin pojan kynsiinj ja löin tuohon lattiisen, niin siitä ei jäänyt koko pojasta jälelle muuta kuin yks tippa sylykii!»
Aijai miten se kauhistutti toisia. Mutta ei Manassea. Se poika seisoi nurkassansa jäykkänä kuin i. Mestari syventyi suutaroimiseensa, innostui muistelemaan entisiä hyviä aikoja ja alkoi kertoa:
»Mutta niinkuin jo sanoin niin kyllä sitä olii miun nuorena ollessa vähä toisenlaisii poikii kuin nyt… Esjmerkiks tää nykyinen Koposen Santtu… Kuka tuntoo Koposen Santun se viitatkoon!» nosti hän katseensa työstä ja silmäili joukkoa. Miltei kaikki viittasivat ja hälisivät:
»Mie … mie … mie tunnen … mie»
»No hyvä on kun tunnetta!» komensi mestari ja jatkoi nyt selittämällä: