Manasse muisti taas kamalan unensa. Silmänvalkuaiset välähtivät. Mestari jatkoi kehuen:
»Niin jotta siinä pölökyssä siulle Manasse on semmoinen jehu vastassa jotta se ei vähällä syljpainilla kellelleen kuavu!»
Häntä se innostutti. Hän kehäsi jo korkealla äänellä:
»Siinä, saatanavie, suap vahvakii poika pai nii ja piehtaroiha ennen kun se puustainpölkky on kumoon kuajettu sillä…
Taas korotti hän ääntä, takoi vasaralla nahkaa että paukkui ja jatkoi:
»Se puustain se ei sittä, kuule Manasse, oo semmoinen tuulhattu kun se jii joka seisoo siellä iin takana ja kopeiloo puustainjoukossa kuin ylypii ja turhamielinen kukko kanaparvessa… Niin jotta nyt, Manasse Jäppinen, sie kun ala painii iitä vastaan!»
Jo käskemättäkin oli Manasse valmis siihen sotaan, tosin toisessa hengessä kun mestari neuvoi. Siinä seisoi tanakka poika tanakkaa iitä vastaan. Pietari Isaskaar syventyi yhä syvemmin suutarintyöhönsä ja alkoi kasvatusopillisessa kurinpitotarkoituksessa kertoa:
»Tiijättäkö työ lapset mitä?»
Lapset vilkasivat häneen uteliaina. Hän suutaroi että vasara paukkui ja kehui:
»Mutta nämä vanhankansan miehet, niin kuin esjmerkiks tää mie!»