»Niinkö työ nimii ehtiissä olokoon?» pani Pietari Isaskaar leikiksi. Se sotki Manassen suunnitelmia. Mestari jatkoi:
»Ja onnii siinä työtä: Kun niät miulla on jo poikookii aina vanhemmasta Simeoonista lähtiin sinne Sebulooniin ja aina nuorinta Benjamiini ja senkin täyteistä myöten… Niin jotta, Manasse … jotta hanki sie vuan iillä akanotto-oikeuvet ja suat nähä jotta siullenii tuloo silloin pentuu niin jotta hviu! vain!» vihelsi hän huikeasti ja toisteli kenkää survoillen:
»Poikoo ja tyttöä … tyttöä ja poikoo vuan tuloo siulle jotta oot kohta ihe isä Juakoppi!»
Manasse oli ymmällä. Ei hän voinut enää muuta kuin mutista umpimähkäisen vihaisena:
»Vaikka mikä Juakoppi olokoon, niin en luve iitä!»
»Iitäkö et luve? oli leikkisä mestari oudostuvinansa ja tiedusti:
»Minkätähe sie et luve iitä?… Häh Manasse?… Vihaatko sie iitä?…
Häh?»
»Enkä luve mitään!» mutisi poika nurkassansa. Pietari Isaskaar leikkasi paikkanahkaa ja puheli sovitellen:
»Ei pie iitä vihata, se on hyvä puustain!»
Hän takoi kirveslappean päällä paikkanahkaa täysin voimin ja jatkoi: