»Nyt se vasta mänöökii niin jotta piäluut vuan tärisööt kun ii sinne juntataan ihan piän pohjoo myöten!»
Ja hän varustautui ottamaan leveää kuritusremeliänsä tuvan peräseinältä naulasta ja vannoi:
»Nyt sitä suap sekä selekä jotta piä!»
Mutta hän erehtyi. Sillä välin kun hän haparoi remeliä seinältä, syöksyi Manasse suinpäin ovea kohti ja siitä ulos. Paljaat kantapäät vain vilahtivat ovessa ja poika painoi metsää kohti mikä vain kintuista suinkin lähti. Kiroillen ja sadatellen riensi ruissäkistänsä huolehtiva mestari perästä. Häneen ryhtyi koko lapsiparvi ja niin painettiin pakenevan jälestä siksi kun se katosi näkyvistä metsään.
VII.
Harmistuneena tallusteli nyt Pietari Isaskaar Jäppisen taloa kohti, kertomaan asiaa ja noutamaan poikaa takaisin. Ei häntä harmittanut pojan kadottaminen. Ainahan akat niitä hänelle toivat. Jyväsäkki se nyt painoi hänen sydämellänsä.
Ja hän oli siitä kaikesta niin kiihtynyt, että ei hän ujostellut asiassa. Reilusti työntyi Jäppisen tupaan, rukkaset löi penkille ja rennosti ja samaan tapaan kehasi:
»No nyt, Jussi Beltsebuub!»
Isä odotti jo iloista sanomaa i-n suhteen. Mutta reilusti kersksi
Pietari Isaskaar, toistaen:
»Nyt suat, Jussi Beltsebuub uskuu, jotta ei mää jyväsj tyhjästä työstä!»