Ja silloin röyhkeilevä paholainen pauhussa laulun nousi ylpeänä ja heitti katseen koko kaikkeuteen. Hän antoi merkin. Tulivaipastansa hulmahti lieska. Soiton hyminässä nyt riemuitseva enkelien lauma herransa suuren johdolla jo lensi kuin tuliviima, aatosnopeana ylemmä luotisuoraan äärettyyteen, kaikkeuden pakenevaan zenithiin.
Kun tyttö tuli kiikulta kotiin.
Ei rakkaus ole sama kuin lempi, eikä lempi rakkautta.
Sunnuntai helotti taas kuin viikonvarresta puhjenneena kauniina kukkana. Poutaisen ilman rasvatyven kiteili auringon valosta. Lintu torkkui, kukka uinuili, metsä seisoi hiljaisena kuin Tuonen lehto, koivulla lehti, kuusella pehmeä, vielä punainen käpy koruna. Pihlajan kukan sijalla nypötti marjan-alku pienoisena nyppylänä. Herne teki litua ja ruis pääsi vesijyvältä kovalle jyvälle.
Lehtevimmässä koivikossa, Ranniston ja Tuukkalan talojen välillä, oli vaalukiikulla kylän väkeä. Yhdeltä puolen näkyi kiikulle Litvanjoen vesiallas, toisella puolen reunustivat metsänsilmäkettä pihlajat, jotka olivat lehtirikkauteensa pakahtua. Väliin kiikuttivat miehet naisia, väliin lasketteli joku miehistä yksinänsä hurjaa vauhtia ympäri. Nauru helisi, poski punotti. Mielet olivat keinun heilahdusta.
Hetkisen ajaksi oli kiikku jäänyt tyhjäksi. Kiikkujat istuksivat pihlajikossa. Joku laski sukkeluuksia. Toiset sitoivat kukista kuka mitäkin, tai leikkivät sananjalalla "Lempii, ei lemmi "-leikkiä. Joku tytöistä hyräili kukkia sitoessaan jotakin säveltä, joka syntyi itsestänsä, eikä kaivannut sanoja.
Ranniston Martva nousi joukosta ja istahti kiikkuun sananjalka kädessä, rinnassa myöhästynyt hernekukka. Ajatuksissansa, sananjalkaansa sommitellen heilautti hän kiikun hiljaa heilumaan ja antoi sen sitten itsekseen heilahdella. Itse oli hän mietteissänsä, oli niihin uponnut kuin vedenkukka veden sinipinnan alle aallon vettä nostaessa. Kiikku heilahteli kuin aikansa kuluksi.
Hetken kuluttua tuli Oolavi hänen luoksensa ja kysyi kuin sivumennen:
— "Kiikutanko, Martva?"
Martva katsahti häneen poski hehkuvana. Hieman päätänsä nyökäyttäen vastasi hän tovin päästä: