Tytön povessa soi tajuton lemmen sävel. Hän vastasi haaveissansa:
— "En tiedä, mutta uskon… Se kaunis usko onkin suloisempi, kuin kuiva tieto… Niin, uskohan on tietoon verrattuna kuin ihmeen kaunis sekä puhdas runo kuivimpaan koululäksyyn verrattuna… Siis: miksi tietämystä kaipaisinkaan ja ihmeen-kauniin, jalon uskonhelmen vaihtaisin arkipäivän tietämykseen, kun molemmat niin aivan samaan vievät!"
Lemmen ja ihmishengen kielet soivat siten samassa kanteleessa…
Niissä soi suuri elämän-runo.
Lemmenkukat kokosivat kauneutta entisen lisäksi… Ne somistelivat lehtiänsä. Tyttö arasteli outoa lemmen valoa.
Kulku jatkui.
Hellästi johti enkeli suojattiansa syvemmä Lemmensaaren lumouksiin… Hän puhui hänelle Jumalan antamasta suuresta lahjasta, lainasta, hengestä ja Hänen hyvyydestänsä. Hän näytti sen hyvyyden runoväreillä maalattuna… Ilostuneena huudahti siihen Martva:
— "Niin… Kyllä!… Hän on ihmeen hyvä!"
Enkeli jatkoi:
— "Sitä elämän suurta aarretta säilyttäessänsä raataa nyt koko luonto, tunnustaen siten Kaikkivallan käskyn… Se käsky on syvä ja hämärä, kuten Hän itsekin… Sinä tiedät, miten syvä Hän itse on…"
Viattomana selitti Martva hänelle: