Luonnon äänenä soi Jumalan runo… Kukkana kehittyi lemmentajunta neidon povessa… Lapsimielin selitti Martva:
— "En voikaan sitä puhtautta kieltää, kun juuri pelkään sitä puhtautta… Valo on täällä liian pyhä, puhdas… Kenties jo seison Hänen edessänsä, enkä jaksa kestää ihanuuttaan, kun silmäni on vielä tottumaton…"
Vieno valo värähti vaaleanpunertavana… Salainen esirippu hulmahti hiljaa… Se antoi neidolle aavistusta, että jotakin outoa oli edessä… Kaunis laulu kertoi lemmen tarua… Ihanat enkelit veisasivat lemmenkukan puhtauden ylistystä… Oudostuneena huudahti Martva saattajallensa:
— "Täällä soivat kauniit enkelien laulut… Miksi olet minut tähän pyhään tuonut?… Miksi sulaa täällä mieli?… Miksi ovat tunteet arat?… Ja miksi on kaikki hellää, puhtautta?… Mielessä soipi joku kumma sävel…"
Runo laati jo itseänsä… Neidon povi oli sen runopajana… Enkeli johti hänet kädestä alttarille, osotti lemmenkukkaa ja selitti:
— "Täällä lemmen-alttarilla täytyy sinun vielä kerran Hänen käskyjänsä täyttäen Häntä kiittää… Tuo lemmenkukka täytyy sinun kerran taittaa ja sen tuoksu tuntea, vaikka se olisi karvaskin… Kun se aika tulee, älä silloin pyydä Häntä ottamaan sitä maljaa pois sinulta! Sillä sinua varten ei voi Hän käskyjänsä muuttaa…"
Lemmen runo sepittäytyi yhä tajuisemmaksi neidon povessa. Hän vastasi enkelille ihastuneena, avoimin katsein:
— "Miksi minä sitä pyytäisinkään, kun käskynsä ovat aina ihmeen-armaat… Ne ovat niin kuin kaunis aamuvalo, joka kesäaamun purppurasta helähtää kauneimmaksi kirkkaudeksi, herättäen lintuparvet laulamaan… Mutta yhtä asiaa en jaksa ymmärtää: en jaksa käsittää tuon kukan tuoksumista, en myöskään sitä, mitä äsken lausuit…"
Lemmen runo kyseli jo olemustansa… Jumalan käsky kirkastui runona… Suruisena, kauniin laulun hymistessä selitti enkeli hänelle:
245