— "Minä sain isältä Harhaman kirjan 'Varotushuudon'", — lopetti Martva ja nyökäytti päätänsä tavalla, jossa sulous ja pieni leikillisyys sulivat yhdeksi kauneudeksi.
— "Sitten ei puutu muuta kuin yksi", — tarttui Oolavi.
Martva katsahti häneen kysyvästi. Oolavi katkaisi ruiskukan, ojensi sen Martvalle ja vastasi hänen kysyvään katseeseensa:
— "Onnellinen kirjanmerkki."
Ja kun Martva kiitti häntä uudesta lahjasta, jatkoi hän:
— "Mutta se on onnellinen ainoastaan yhdellä ehdolla."
Martva naurahti ja katsoi häneen taas kysyvästi.
— "Sillä ehdolla, että luet minulle kirjastasi joskus ääneen", — selitti Oolavi.
— "No pyytämättäkin toki", — myönsi Martva. Ja poistuen kukkinensa lisäsi hän iloisesti:
— "Mutta kun ensi kerran luemme, emme sytytä lamppua, vaan päreen.
Se on niin runollista… Eikö totta, Oolavi?"