Ja kun Aatteela yritti väittää vastaan, innostui hän ja selitti:

— "Kyllä on tieteellä syviäkin tosiasioita, joita pidetään varmoina. Mutta niinhän on ollut jokaisella ajalla, kunnes myöhemmän ajan tietämys on sen totenapitämisen kumonnut. Mainitsen likeisen esimerkin: Kymmenen vuotta sitten olisi jokainen tiedemies vannonut alkuaineiden muuttumattomuuden olevan tieteen viimeinen sana… Nykyään olen kuullut, että se usko olikin väärä, ja että muka radiumi voipi jo muuttua heliumiksi… Ja paljon muuta… Minä uskon, että elämän syntyä tutkiessa tieteen täytyy nöyränä palata raamattuun… Ymmärtämättömät sitä halveksivat ja kumminkin kaikki korkeampi on rakennettu raamatun perastukselle ja kieppuu sen ympärillä."

Aatteela oudosteli. Aamusto lisäsi:

— "Älkää oudostuko, mutta tarkatkaa elämää. Katsokaa raamattua ivailevaa kirjallisuuttakin: Jokaikinen maailman merkkiteos on raamatun aiheen jäljittelyä. Niin on Goethen Faust, Miltonin Kadotettu Paratiisi, Danten Divina Comedia, Byronin Kain… Kun te ne otatte maailman kirjallisuudesta pois, niin mitä sanottavaa Teille enää jää jäljelle?"

Kuulijat joutuivat hiukan ymmälle. Nuoren papin loistava puhe ja rohkeus lumosi heitä. Puheen yhä jatkuessa nykyajan tietämyksestä, todisteli pastori Aamusto hehkuvasti raamatun suuruuden syvimpien elämänkysymysten tietoaarteena. Hän lopetti:

— "Minä myönnän sen, että aikamme yleinen tieteellinen tietämys tietää jo koko paljon luonnollisia asioita, mutta syvimmissä elämän ja kaikkeuden ongelmissa sillä ei ole pienintäkään muuta tietoa kuin se, mikä on raamatussa sanottu. Meidän aikana kyllä on nuorukaisia, jotka aivan vakavina puhuvat tieteen ja tutkimuksien syvyyksistä ja niitä selittelevät, mutta se väki nyt on yleensä kahden- ja neljänkymmenen ikävuoden välillä olevaa luku- ja varsinkin kirjoitustaitoista väkeä… Tutkijoiden ette kuule sanoja: 'tieteen syvyys' käyttävän koskaan syystä, että he tutkiessaan ovat huomanneet, että yhdessä ihmis-ijässä ei ehdi nerokkainkaan saada kuin pienen pisaran siitä verrattain vielä vähästä tietämyksestä mikä on koko ihmiskunnalla yleensä."

Elämänkysymysten syvyys hämärtyi Oolaville edelleen. Niiden tutkimaton salaperäisyys veti voimakkaammin kuin pauhaavin koski. Ajatukset hajosivat. Nuori pappi säteili ilosta.

— "Kyllä Te siinä olette oikeassa", — myönteli Aatteela mietteissänsä. Aamusto innostui ja lisäsi:

— "Ja kumminkin ne samat, jotka laulavat ylistystä raamatusta ammennetulle kirjallisuudelle, ne ivailevat alkulähdettä raamattua, vieläpä tekevät sitä muka suurhenkinä!… Oletteko te ajatellut, miten Jumala on siinä taas lyönyt Sauluksen sokeudella ja todistanut voimansa?…"

Syntyi vaiti-olo. Nuori pappi oli todellakin Jumalan voimalla ikäänkuin lyönyt sokeudella kuulijansa. Niin hämmästyttävän terävällä äänellä hän puhui. Nyt hän taas lisäsi: