Salaisen hämärän valot vaihtelivat… Kuului etäinen veden kohina.
Sen humistessa selitti kiusaaja hänelle:
— "Ei nuoruus ole toki oma vika. Se on ainoastaan pieni välttämätön paha… Se kyllä itsestänsä ohi menee… Se tuottaa hyötyäkin elämässä, jos sitä itse tahdot oikein käyttää: et opeta, vaan itse opit, tutkit ja tunkeudut suureen salaisuuteen, kuin toukka joka puuhun tunkeutuu… Siis tutki, sekä tartu miehekkäästi viisauden jaloon, suureen epäilyyn!…"
Se sana pisti Oolaviin kuin puukon terä… Hän vavahti… Yhä koveni salainen veden soitto… Se muuttui jo koskenkohinaksi, joka kutsui… Yhä himmeni outo valo… Perkele loihti siihen himmeät elämän ihanuudet… Sanojensa vaikutusta lisätäksensä asetti hän kädet ristiin rinnoillensa ja lausui hurskailla eleillä:
— "Kaikkeuden oikealle Jumalalle olkoon kiitos jalosta epäilystä!"
Hän painosti sanan "oikealle", tarkottaen sillä itseänsä. Yhä lähempänä humisi huumaava koski. Oolavi alkoi hiljaa lumoutua. Sana "epäily" soi yhä hänen korvissansa. Perkele jatkoi hartaana:
— "Se epäily vie kyselyjen kautta syvimmän salaisuuden tutkimiseen… Niin avautuu suuri viisaus ja ihmissilmä oppii näkemään kaikkeuden ihmeet niin kuin Jumalakin…"
Kosken kohina soi kuin kaikkein kaunein soitto… Epäily sai kauniin ruumiin. Se häilähteli oudossa valossa elämän ihanuutena… Se kutsui ja veti… Perkele näytti Oolavista pyhimykseltä. Oudostellen lausui hän hänelle:
— "Sinä taidat olla pyhiinvaeltaja, kun Jumalaa noin hartain äänin kiität!…"
Valo muuttui. Sen lumous lisääntyi… Kavalana vakuutti Perkele:
— "En ole ikänäni muuta tehnyt, kuin perustanut suurta valtakuntaa hänelle: oikealle Jumalalle, ja kumonnut sen väärän kaikkivaltaa, joka kavalana rääkkää ihmislasta pimittäen siltä järjen kokonaan…"