Hän innostui. Ääni kohosi ja hän otti esimerkkejä elämästä, jatkaen:
— "Eikö meillä ole jo kieltolaki varkautta, murhaa, haureutta ja muita paheita vastaan?"
Hän pysähtyi. Kuulijat hämmästyivät kysymyksen terävyyttä. Pappi kysyi edelleen:
— "Mutta ovatko ne voineet suojella niitä, joiden sydän ei ole ollut puhdas? Ovatko ne voineet pahan maailmasta lopettaa?"
Väki kuunteli uutta pappiansa ihastuneena. Hän tuntui oikealta Jumalan palvelijalta, jota he olivat odottaneet kuin Israel Vapahtajaa. He hämmästyivät. Nuori pappi tuntui puhuvan maailman syvintä viisautta, syvää juuri yksinkertaisuutensa kautta, joka on kaiken oikean, syvällisen viisauden, filosofian tunnusmerkki. Pappi jatkoi:
— "Samoin eivät voi uudet kieltolait teitä suojella, jos sydämenne ei ole puhdas. Kieltolait ovat kansakunnankin kerjäläissauvoja. Ja onnettomuus on vielä siinä, että ei voida säätää kieltolakia, joka kieltäisi kansan millä hetkellä hyvänsä lyömästä poikki senkin sauvansa: kumoamaan kieltolakinsa, jonka se eilen sääsi. Sillä jos teidän ja koko kansan sydän on paha, eikö se murra niitä esteitä, joita lait sen pahoille taipumuksille asettavat? Eikö se kumoa kieltolakejansa, tai jätä niitä hyljätyiksi vanhempien neuvoiksi tai unohdetuiksi hautakummuiksi?"
Martva katseli nuorta pappia kuin tyttö lähteensilmää, josta pulppuaa totuus kirkkaina vesikuplina. Ja Litvan väestä tuntui kuin olisi nuori saarnaaja avannut heille elämänkirjasta lehden, josta tuoksuaa viisaus niin armaana ja tuttuna kuin kodinmuisto, kun se johtuu mieleen vieraalla maalla kauvan vaeltaneelle, kun elämänväsymys äkkiä painaa mielen maahan, koti-ikävä alkaa ja ystävät tuntuvat ventovierailta. Pappi jatkoi:
— "Vaalikaa siis sydämenne jumalallista puhtautta, älkääkä perustako turvaanne kieltolakeihin, joiden säätäminen ja taas kumoaminen ei riipu yksin teistä. Älkää perustako onneanne, henkistä rikkauttanne kerjäläissauvaan, vaan sydämen aarteeseen! Vaalikaa sitä kuin hurskas äiti armasta tytärtänsä, kun se suojelee sen puhdasta sielua maailman himokkailta silmiltä! Silloin ovat leveätkin tiet teille vaarattomia. Joka kivi voi olla kiusauksena, ettekä te siihen jalkaanne loukkaa. Te voitte astua paheen luoliin langenneita pelastamaan ja palaatte tehtävästänne rauha mielessä, kuten Jeesus aterialta publikaanin luota."
Akkunasta, hänen vasemmalta puoleltansa tuleva auringonvalokuvio oli kääntynyt ja kohosi nyt hänen pappispukuansa myöten ylös, valaisi hänen kasvonsa ja puki lopulta hänet kokonansa valopukuun. Litvan väestä näytti hän nyt Jumalan kirkastamalta. Valotulvan toinen pää siirtyi hiljaa Martvan päälle, joka nyt seisoi kuin enkeli Jumalan edessä, hohtaen taivaallisen kirkkauden sädesuihkussa, kukkapuhtaana kuin lapsen viaton uni. Ja väki oli hiljaa kuin odottaen Jumalan tuloa. Ihmissielu joi sillä hetkellä rauhan ja onnen täyttä siemausta, kuten oikea rippivieras, koskiessaan huulillansa rippikalkkiin. Se oli onnenhetki, jota ei maailman kullalla voida ostaa.
Nuori saarnaaja itse tunsi Jumalan enkelin seisovan takanansa, kädessä elämän kruunu ja huulilla kuiskahdus: "Ole aina yhtä puhdas, luja ja uskollinen, niin tämä kruunu on kerran kiharoitasi kaunistava!" Ja hän sai uutta voimaa ja puhui sielu hehkua täynnä. Hän todisti Jeesuksesta opetuslapsen uskolla ja kehotti nuoria kuulijoitansa ammentamaan sydämensä puhtautta Hänestä, eikä ihmisten opeista. Lopulta hän siirtyi puhumaan taas elämästä, erittäinkin kirjallisuudesta. Hän kuvasi Jeesuksen ihanan, puhtaan olemuksen auringon kirkkailla väreillä, vertaili Häntä aikamme vääriin kirjailijoihin, jotka kohottautuvat Hänen sijallensa maailman opettajaksi, ja kysyi: