— "Kenen heistä, vääristä kirjailijoista Te voitte asettaa Hänen rinnallensa?"
Kuulijat ajattelivat, eivätkä muistaneet ainoatakaan, pappi jatkoi:
— "Eivätkö he, kuten kaikki ihmiset, ole mullan tahraamia pikku kiviä sen kirkkaan helmen rinnalla, joka on Jeesus Kristus?"
Vertaus tuntui kaikista oikeutetulta. Kysymys jatkui:
— "Jos tarkastatte, ettekö huomaa, että hekin ovat lisäksi, kuten yleensä ihmiset, palkkapappeja, jotka joka hetki valittavat palkkansa pienuutta?"
Litvan väki huomasi pappinsa puhuvan totta. He olivat tottuneet elämään suurta elämänrunoansa omin voimin, nurisematta vuoden sadon vähyyttä ja kerjäilemättä toisilta palkka-apua.
— "Ja voiko yksikään heistä sanoa Jeesuksen tavoin: 'Minä annoin teille esikuvan, että te niin tekisitte, kuin minä teille tein'?"
Ja luettuansa kuulijoittensa kasvoilta vastauksen, jatkoi hän:
— "Kuka heistä pakenee kunniaa kuten Jesus, kun ihmiset tahtoivat tehdä Hänet kuninkaaksi? Ja kuka heistä on Johannes Kastajana korpeen vuoteensa valmistanut? Eivätkö monet heistä valita yötä ja päivää sitä, että ihmiset eivät ymmärrä heitä ja kruunaa heitä neron ja siveellisyyden kuninkaiksi? Ja jos he siis niin hylkäävät ihmisen korkean avun, jota ilman ei runokaan sanoista synny, vaan jäävät sanat sanapöyhkeilyksi: jos he unohtavat ikikauniin, hienon vaatimattomuuden ja nöyryyden oman itsensä, Jumalan ja ihmisten edessä, ovatko he kelvollisia astumaan Jeesuksen sijalle Teitä ja teidän lapsianne kasvattamaan?"
Miehekkäästä, vaatimattomasta väestä se oli oikein sanottu. Litvan miehekäs väki oli oppinut tuntemaan, että ylvästely ei ole miehuutta, vaan sen vastakohtaa. Pappi lisäsi vielä: