"En moista noitaa ennen ole nähnyt!…
Vaan etkö myöskin mulle ennustaisi?"
Perkele:
"Kernaasti teen sen… Koskaan apuani en kiellä siltä, joka pyytää vain."
Nuori nainen riemastui… Hän muisti Oolavia… Nyt oli hänelle tullut noita lemmen paulan punojaksi… Hän rukoili Perkelettä ennustamaan hänelle hänen haluamansa… Perkele otti harpun, soitti sillä ja lauloi lemmenlähteen luona:
"Kuohahda, vesi lemmenlähteen, sekä salat ilmi tuo; ja nouse kupla, onnen tähteen nyt meidän katsahtaa sa suo! Vaan älä pettää koita! Nyt, harppu, hiljaa soita, kun kupla kohoaa! Onnea runsaasti jaa, nyt lähde kuuluisa! Näytä sulhoista paras ja täytä lemmellä neitosen povi! Vanhaksi piiaks' ei sovi kaunista neitosta heittää… Nyt täytyy sun, lähde, jo keittää lemmenjuoma!… Nyt nousta saa mies, jota tuhannet rakastaa!"
Soitto soi somasti… Laulu suli saaren lumoihin… Lähteestä nousi silloin kaunis höyry… Se kulki pilvekkeenä kauvemmaksi… satusaaren koristeeksi… Siellä hajottautui se, ja sen hävitessä ilmestyi sinne Oolavi, se toivottu sulhanen… Se kulki siellä kuin kuninkaanpoika, punainen kaunis vaippa hartioilla… Nuori nainen oli nähnyt odottamansa ja huudahti hämmästyneenä:
— "Oolavi!… Oi, Oolavi… Minä juuri häntä ajattelen…"
Kaikki kaunistui… Saari somistui… Perkele loihti pienen lemmenkuumeen neidon silmään… Kaikki näytti silloin ihanalta, niinkuin kuulu tiedonpuu: Mies oli kaunis, miehekäs ja hieno… Sen jokainen liike oli arvokkuutta, ääni hellyyttä, katse viisautta… Jokainen sormen liikahduskin oli sankaruutta… Ihmeissään huudahteli nuori nainen:
"Ai, miten kaunis hän on!… Katso, kuin astuu arvokkaasti!… Entäs viitta miten on hartioille heitettynä!…"
Perkele (kavalasti):