— "Hän kauniin Litvan maita hallitsee, kun isä kuolee…"
Ihastuksen vallassa huudahti Iltamo siihen:
— "Niinkö… Sitä en ennen tiennyt… Hän yhä kaunistuu ja hienonee!…"
Lemmen runo jatkui… Kauneimmat lemmen kanteleet jo soivat…
Harhasaaren taustalle ilmestyi kaunis näky: rikas, ihmeen kaunis
Litva… Sen kuninkaana hallitsi nuori, upporikas mies: uneksittu
Oolavi… Se näky herkytteli neidon mieltä… Jo unehtuivat maineen
punavuoret… Ei soinut enää korvissa maineen hivelevä pauhu…
Mietteissänsä lausui hän puoliääneen:
"Ma olen onneton, jos Oolavia
en saa… Jos mua joku auttaa voisi!"
Perkele (lumoavalla äänellä):
"Ei kaunis nainen toisten apuun koskaan saa turvautua. Kaikki lemmen aseet on sulla itselläsi, käytä niitä! On sulla kauneus, nuoruus sekä vielä kultaiset renkaat… jalokivet… rimpsut, lisäksi vielä koru, jot' ei aina oo neidon myötäisissä: maine on."
Iltamo (ihastuneena):
"Ai tosiaan!… Mä itsekin jo usein oon sitä ajatellut…"
Perkele (lumoavasti katsoen):