— "Anarkisti… Ja se oli vähä rutto kääntyminen. Ei siinä siekailtu monta minuuttia", — mahtaili Harteva. Ja korttejansa tarkastaen hän selitti:
— "Minä luin sitä Harhama-ryökäleen kirjaa ja siellä oli niin syötävän voimallinen kuvaus anarkismista, että minä sanoin jotta antaapa Hartevankin panna pommit soimaan…"
Yleinen naurun hohotus kuului tupakan savun seasta. Kortit läiskivät taas. Rahat vaihtoivat kukkaroita. Oolavi retusi jo muiden mukana, vaikka siivommin, ikäänkuin epäröiden. Harteva kehotteli häntä:
— "Tule sinä, Oolavi, minun kanssani samaan pyöveli-joukkoon, sillä kyllä se anarkismi on oikea usko… Miehen pitää olla toista tai toista päätä, mutta ei välillä heiluvaa… Ja anarkismi on kerrassaan repäisevä meininki… Minä sanon sinulle, Oolavi: Minä olen joko selvä tai sitten täyshumalassa, mutta en koskaan hutikassa, sillä se on sitä keskiväliä eli vapaamielisyyttä…"
Oolavin levoton luonne huumautui aina repäisevästä. Harhaman kuvaukset Nikolain voimasta olivat häntä juovuttaneet. Siten oli hänen sielussansa valmistunut maaperä kylvölle. Oras ei tosin vielä tahtonut nousta, ei edes itukaan maahan ottaa, mutta siemen ei enää myös pudonnut kalliolle: Hän sieti jo Hartevan rehentelyjä.
Viinuri toi juomat pöytään. Kortit olivat jaetut, mutta Horsma ehdotti:
— "Levätään nyt ja juodaan… Konjakkiako sinä, Oolavi, otat vai likööriä?"
— "Vaikka konjakkia!" — vastasi Oolavi huolettomana.
— "Minä juon molempia sekaisin", — ylvästeli Harteva, ja Oolavilta hän kysyi:
— "Oletko sinä milloinkaan koettanut, miten paljon sinä 'vedät'?"