— "No mikäs nyt tuli", — kysyi Oolavi hymyilynsä seasta.
— "Ei mikään… Minä vain ilman", — tapaili Martva naurunsa seasta, poski punaisena.
— "Naurat vain kasvojen koristukseksi", — pisti Oolavi.
Martva laski kirjan helmaansa ja leikitteli:
— "Tässä on niin hassu kohta, että en minä tätä lue…"
— "No sitten luen sen minä", — innostui Oolavi, nousten.
— "Ei… ei… ei", — puolustautui Martva.
Syntyi pieni leikillinen taistelu kirjasta, jota Martva kätki aina toiselle puolen keinutuolia, kuin mistä sitä Oolavi käsiinsä tapaili. Se oli sukupuoli-leikillisyyttä… Sitä tehdessä sattui poski likelle poskea… tuntui hengähdys… puna nousi poskelle, vaan ei punastumisen puna.
— "No minä luen… minä luen", — lupaili Martva, kehotellen:
— "Istu nyt vain rauhallisena!"