"Oi, enkeli, mi kulki mun vierelläin, ja sulki nyt paratiisin! Missä on apu? Kyynelissä on ainut lohdutus."
Välkkyvät miekat käsissänsä veisasivat Cherubimin joukot:
"Sinun tahtosi, Jumala, on tapahtunut!
Sinä olet vanhurskas.
Siksi emme tekojasi tutki.
Mutta sinä olet myös hyvä…
Armahda siis Martvaa!
Johda hänet kadotettuun paratiisiin takaisin!
Suuri olet Sinä, Jumala!
Kiitos ja kunnia olkoon Sinulle!"
Paratiisin raunioilla leijaili kuoleman kolea hiljaisuus… Enkeli Mikael suri siellä ihmishengen kohtaloa… Kaikkeus kohahti… Kirkas tuli välähti… Perkele ilmestyi Mikaelin eteen ja osottaen Jeesusta lausui ylpeänä:
— "Herrasi kirosi maan orjantappuraiseksi… Katso: Hänen Poikansa kantaa hänen kirokasvistansa tehtyä kruunua…"
Hän pysähtyi ja lopetti ilkkuvana:
— "Hän kirosi siis orjantappuroiden piikit Häntä Itseänsä haavoittamaan… Hän teki sen minun tahdostani… Niin voittaa minun henkeni paha…"
Mutta silloin kävi pauhu: Taivaan enkelit veisasivat Jeesuksen ylösnousemisen kunniaksi… Taivas kirkastui… Kaunis pilvi vei Jeesusta ylös taivaaseen.
Kun mies astui henkensä temppelin harjalta alas.
Jo olivat elämän loppiaisjuhlat. Hengen jalous sanoi jäähyväisiänsä.
Se jätti sielun autioksi, huonojen henkien lymyksi.