— "Oletko sinä uusi?"
Oolavi katsoi häneen tylsänä. Mies loukkautui ja uudisti kysymyksensä ärtyneenä, lisäten:
— "Etkö sinä kuule, kun kysytään?"
— "Mikä uusi?" — murahti Oolavi. Mies närkästyi Oolavin tietämättömyydestä ja kiukutteli:
— "Eh, sinä!… Mikä uusi!… Kuinka sinä et tiedä mitä kysytään?… Vai etkö ymmärrä, kun puhutaan selvää venäjänkieltä?… Jo on ihme!… Etkö sinä ymmärrä mikä on 'uusi'?"
Oolavia kiusasi likaisen, eläimennäköisen miehen tungettelevaisuus.
Ikäänkuin hänestä erilleen päästäksensä murahti hän:
— "Ymmärrän!…"
— "No, kun ymmärrät, niin vastaa!… Entä tiedätkö minkä tähden minä arvasin että sinä olet 'uusi'?… Jumaliste, puhun sinulle, minä heti näin, että sinä olet 'uusi'… Ja tiedätkö mistä minä sen tiesin?" — tenäsi mies.
— "En tiedä", — ärähti Oolavi lyhyesti synkkänä ja maahan katsoen.
Likainen mies riemastui ja jatkoi:
— "No siinä se on pulma, että et tiedä!… Mutta kuule! Kun ihminen ei tiedä, niin tiedätkö mitä silloin on tehtävä?… Silloin pitää kysyä… Siin' on sulle viisaus!… Kysyä sinun pitää… Ja eikö totta, että se on viisaus?"