— "Tietysti!" — myönsi Oolavi kuivasti. Miehen puhe valui hänen sieluunsa ikäänkuin saasta. Sanomaton inho täytti hänet. Mies yltyi, jatkaen:
— "No tietysti se on viisaus… Ja katsohan mistä minä tiesin, että sinä olet uusi."
Hän kumartui Oolavin puoleen tärkeän näköisenä, kuin olisi sanottava hyvin suuriarvoinen ja lausui:
— "Minä tunnen kaikki 'paljasjalkaiset', joka yö majassa, mutta sinua en tuntenut… Ja tiedätkö miksi en sinua tuntenut?… Et tiedä… Tietysti et tiedä… Sillä onkin hyvin vaikea tietää, miksi ihminen ei tunne toista ihmistä… Mutta kuulehan kun minä sanon miksi en sinua tuntenut: Siksi, että näen sinut täällä ensi kertaa… Tietysti siksi en tuntenut… Se on selvä kuin päivä… Mikä sinun nimesi on?"
— "Sergei", — vastasi Oolavi. Hän tunsi jo näiden majojen tavat ja tiesi, että niihin on mukaannuttava.
Huoneessa oli puhelu alkanut käydä isoääniseksi. Jotkut kertoivat toisillensa päivän seikkailujansa, toiset kinastelivat jostain asiasta. Likainen mies puheli Oolaville:
— "Minun nimeni taas on Stepan Mihailovitsh… se on Jumalan sanan mukaan Stepan Mihailovitsh… Mutta meikäläisten kesken minua sanotaan Mopsiksi… Ja tiedätkö, Sergei, minkätähden minua sanotaan Mopsiksi?… Sen tähden, että minun leukani on hyvin mopsikoiran kuonon näköinen… Eikö sinustakin minun leukani muistuta hyvin paljon mopsikoiran kuonoa?… Eh, Sergei!…"
Oolavi naurahti hiukan; miehen hullunkurinen naama ja liikkeet, sekä alku-ihmisen eleet ja tuttavallisuus masensivat hänen närkästyksensä. Hän vastasi kysymykseen myöntävästi. Mies sylkäisi ja jatkoi totisena:
— "Se merkitsee, että on oikea nimi sattunut… Tiedätkö, että meikäläisillä on Jumalan antama nimi ainoastaan poliisia varten, mutta keskuudessamme meidät ristitään aina tuntomerkkien mukaan…Otetaan esimerkiksi Stepan Stepanovitsh! Hänen nimensä on Stepan Potaattinenä, — tai ainoastaan, paljas Potaattinenä, — koska hänellä on nenänpää turvonnut punaiseksi perunaksi… Pjotr Aleksandrovitsh on Silli, koska hänen selkäpuolensa on samanlainen suora mötkäle kuin lihava silli… Sitten on Punapää… se joka poltti Orlofien huvilan ja nyt katuu linnassa… Alekseita sanotaan Takkuparraksi… Sergei Vladimirovitshia Arpinaamaksi… Nikolai on Lutikka… Aleksei on Pötky… Andrei; Lääppähuuli ja Andrei Andrejevitsh on Salakka… Tunnetko sinä Andrei Andrejevitshin eli Salakan…"
— "En tunne", — vastasi Oolavi käsiensä nojaan kumartuneena. Stepan
Mihailovitsh jatkoi yleisen melun seasta: